torstai 27. joulukuuta 2012

Touhukas päivä

Eilen kävin Sulon kanssa heti aamusta metsässä lenkillä. Lunta ei ollut vielä kovin paljon, mutta Sulolle melkein liikaa. Toinen kun on niin pieni, että sai loikkia siellä umpihangessa. Ei me tosin käyty kuin sellainen puolen tunnin lenkki kävelemässä.

Olen miettinyt milloin veisin Sulon trimmattavaksi. Alustavasti mietin juuri tätä joululomaa, koska tällöin minulla on mahdollisuus käydä kasvattajan luona. Eilen sitten lähettiin aika nopsasti vähän extempore trimmattavaksi. Pesin Sulon ennen lähtöä. Sulo on kyllä tottunut jo hyvin pesuun. Ennen se "kiljui" kun oli niin ikävää touhua, mutta nyt se kitisi vain pari kertaa ja tyytyi kohtaloonsa. Märkänä tuo karvapallo näyttikin paljon pienemmältä! Eilen ensimmäistä kertaa kuivasin Sulon föönillä. Aluksi Sulo ihmetteli ja kummasteli, että mitä sille oikein tehdään. Loppuvaiheessa Sulo näytti jo nauttivan kuivaamisesta.




Gomistus komeana ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti