maanantai 14. tammikuuta 2013

Heijastinliivi

 Kuulumisia ei ole tullut kirjoiteltua, vaikka asiaakin olisi varmasti riittänyt.

Uusivuosi meni Sulon kanssa mukavasti. Rakettien pauke ei häirinnyt sisällä ollessa, eikä ulkonakaan tarvinut pelätä. Viime päivien aikana ollaan Sulon kanssa treenailtua hihnakäytöstä. Tuntuu, että viimeisien kahden viikon aikana Sulo on alkanut vetämään enemmän! Tänään edistyttiin kyllä hienosti. Kouluttamiseen otin mukaan naksuttimen ja herkut. Aina kun Sulo on vierellä naksautetaan ja annetaan palkka. Ja jokaisesta katsekontaktista myös naksautus. Tämä kontaktin säilyttäminen hälyisillä paikoilla tuntuu olevan erityisen tärkeää. Suloa niin kiinnostaisi kaikki vastaantulijat tai muuten vain tuijottaa jotain mielenkiintoista ja pyrkiä sen luo. Mutta tämän päivän lenkkeihin olen siis erityisen tyytyväinen ja näin jatkamme tästä eteenpäinkin. Sitkeyttä peliin.

Sulo jaksaa kyllä ihastuttaa joka päivä. Koira potenssiin kymmenen. ♥ Jo Sulon ollessa ihan pieni, opetin sen lyömään kättä/tassua päälle. Viime viikonloppuna kaveri sitten alko läpsimään jalkaani tassulla, kun istuin tuolilla ja jalkapohja sattui olemaan Sulolle näkyvissä. Tänäänkin lukiessani Sulo alkoi läpsytellä jalkaani. Vissiin ihmetteli, että miksei sitä palkkaa nyt tuu?! Treenin lopuksi ollaan otettu tavaksi läimästä tassua päälle: hyvä me!

Onks pakko kuvata aina?!
Viikonloppuna ostin Sulolle heijastinliivin. Mietin kokojen S ja M välillä, koska M koon kohdalla kaulanympärys kuulosti hirmuisen suurelta. Päädyin sitten S-kokoon, joka on ehkä sopiva. En ole aivan varma. Todennäkösesti mahan alta kulkevaa nauhaa pitäisi vähän tuunata pitemmäksi. Ei onneksi ole vaikea homma. Kaulanympäri tuleva nauha on kyllä ihan sopiva. Lenkillä ollessa tarrakiinnitykset vain meinasivat aueta, varsinkin tuo mahan alta menevä. Sulo ei ole kauhean ihastunut tähän liiviin. Saa hirveän sätkyn kun näkee, että nostan sen hyllyltä. Hiljalleen se tulee kuitenkin tutuksi. Kun heijastinliivi on Sulon päällä, sitä ei tunnu se häiritsevän. Hintaa tällä liivillä oli 3,46€ ja merkkinä Hau-Hau. Ostin tämän halpa-hallista, jossa oli loppuunmyynti ja alennus -30%. Siksi näinkin edullinen hinta.

Tässä heijastinliivi-kuvassa Sulo näyttää vähän kärsivältä. "Oliks pakko laittaa mulle tää ihme rätti?!" : D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti