perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi paketissa

Ai että miten monta kertaa ennen joululomaa ajattelin, että nyt olisi loistava hetki kirjoittaa blogia! Siis silloin, kun oikeasti pitäisi lukea tentteihin (tutkimusmetodiikka ja tilastotiede, jaiks...). No enpä saanut aikaiseksi kirjoittaa blogiin mitään, tentteihin luin ehkä vähän paremmalla menestyksellä.

Into pääsi kasvattajan trimmattavaksi viime viikolla. Intostahan kuoriutui varsin cockerin ja aikuisen näköinen koira. Varmaan puolet karvasta jäi kasvattajan lattialle. 

Me vietettiin aattoa mun vanhempien luona ja joulupäivä meni sitten kyläillessä. Illalla päästiin ihan omaan kotiin - se on aina niin ihanaa, vaikka reissussa onkin mukavaa! 













Vielä tähän loppuun ajattelin pohtia muutamalla lauseella kulunutta vuotta. Alku vuodesta pyörittelin päässäni tavoitteena sitä, että pääsisin starttaamaan Sulon kanssa tämän vuoden aikana agilitykisoissa. Ja se toteutui! Keväällä startattiin täällä Oulussa ja yhdet kisat käytiin Kokkolassa. Hylättyjä tuli, mutta kokemuksina ihan loistavia. Nyt on matalampi kynnys lähteä osallistumaan kisoihin, sitten kun taas on sen aika.

Into saapui meille huhtikuussa Sulon syntymäpäivän tienoilla. Inton kanssa on ollut ihanaa oppia ja opetella agilityn alkeita ihan pienestä asti. Sulo taisi olla jo yli vuoden, kun me alettiin treenata agilitya. Kun Into muutti meille, yksi suurimmista asioista mitä mietin oli se, että miten Sulo tulee toimeen Inton kanssa. Sopeutumistahan se vaati, mutta arki lähti sujumaan ihan mukavasti. Ei Sulo vieläkään juuri Inton kanssa leiki, mutta nukkuu ihan vapaaehtoisesti Inton vieressä. Eli toimeen tulemisen suhteen ei ole tarvinut olla sen suuremmin huolissaan. :)

En oikein tiedä minkälaisia tavoitteita ensi vuodelle voisi koirien suhteen asettaa. Ensi vuoden aikana olisi tarkoitus saada opinnot pakettiin. Vuoden päästä mun loppuharjoittelun pitäisi olla loppusuoralla/tehtynä. Ehkä ihan hyvä tavoite voisi olla, että saan pidettyä koiraharrastukset elossa muuttamisesta ja muutoksista huolimatta. Eiköhän se ole realistinen ja helposti toteutettava tavoite.

Ihanaa ja onnekasta uutta vuotta 2017 kaikille lukijoille! 



Sulo: "No onks pakko kuvata, ku yritän nukkua? Oon mä ton vieressä ennenki nukkunu!"


4 kommenttia:

  1. Voi kun Intosta tuli hieno! Miellyttää mun silmää tosi paljon, aivan upea.

    Hyvät UVt teillekin :)

    VastaaPoista
  2. Terkkuja velipojalle Hilpalta
    ja kaikille kaikilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkkuja takas siskolle ja muulle laumalle :)

      Poista